SMACC mukaan Pohjois-Euroopan suurimpaan digitalisaation keskittymään

Toukokuussa toimintansa aloittava Allied ICT Finland -verkosto yhdistää yksitoista tutkimuslaitosta, viisi kaupunkia, tuhansia tutkijoita ja yli 1 200 yritystä. Pirkanmaalla Allied ICT Finland toimii Tampereen teknillisen yliopiston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhteisen älykkäiden koneiden ja valmistuksen osaamiskeskittymä SMACCin kautta.

Allied ICT Finland -verkoston toiminta käynnistyy 21.5.2018. Sen tavoitteena on vahvistaa kansallista huipputekniikan kilpailukykyä, tehdä yhteisiä investointeja ja luoda uutta liiketoimintaa kansainvälisille markkinoille yhdistämällä eri toimijoiden tutkimusta, kehitystä ja resursseja.

Pirkanmaalla Allied ICT Finland toimii Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n yhteisen osaamiskeskittymän SMACCin (Smart Machines and Manufacturing Competence Centre) kautta. SMACC tuo pirkanmaalaisen valmistavan teollisuuden saataville laajan älykkäiden koneiden ja valmistamisen tutkimusosaamisen.

– Allied ICT Finland -verkoston myötä pirkanmaalaisille valmistavan teollisuuden toimijoille on nyt tarjolla myös entistä laajempaa ICT-teknologiaosaamista. Allied ICT Finland on siten SMACCille luonteva yhteistyökumppani, kertoo professori Kari T. Koskinen TTY:ltä.

Allied ICT Finlandilla ja SMACCilla on lisäksi yhteinen tavoite jakaa olemassa olevia tutkimusympäristöjä ja -laitteita eri toimijoiden käyttöön. SMACC-Labs-tutkimusympäristöjen verkosto mahdollistaa valmistavan teollisuuden yrityksille helpon pääsyn huippuluokan laitteistoihin ja osaamiseen.

Muita Allied ICT Finlandin toimintapaikkoja ovat Oulu, Turku, Jyväskylä ja Helsinki.

Tutkimuslaitos- ja yliopistokumppaneina toimivat Helsingin yliopisto, Oulun yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Tampereen teknillinen yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia, Oulun ammattikorkeakoulu ja VTT Oy.

Tutkimuslaitosten tarkoituksena on luoda korkeimman laatutason puitteet hankkeen konsortioiden käyttöön. Yrityksille tarjotaan räätälöityä tutkimustietoa, tutkimusympäristöjen, rahoituskanavien ja tuotekehityksen osaamista ICT-teknologiaa hyödyntäviin teknologia- tai palveluratkaisuihin.

Lisätietoja:

Professori Kari T. Koskinen, Tampereen teknillinen yliopisto, kari.t.koskinen@tut.fi, p. 0400 634 242

Principal Scientist Helena Kortelainen, VTT, helena.kortelainen@vtt.fi, p. 040 726 2977

AIF program director Jaakko Sauvola, jaakko.sauvola@oulu.fi, p. 050 383 9272

https://alliedict.fi

X
X